sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Luistelemassa


Talvilomalla kävimme luistelemassa Ita-Kööpenhaminassa
... tässä muutama kuva retkipäivästä.

 
Luistinten sitominen kävi nopsasti ...



"Tää jää on tosi silee ja siisti - tulkaa pian!"
 


 
Hippa-leikki jäällä treenaa tasapainoa!



 Eväsleivät ja kuuma kaakao maistuivat tauolla jalkoa leppuutellessa ...

 
... antaen energiaa seuraavalle kierrokselle.

 
Harjoittelimme taaksepäin luistelua
 - ruostuneet taidot hieman terästyivät siinä harjoitellessamme.



... ja nyt tänään iltapäivällä pääsemme jälleen jäälle,
tällä kertaa nuorimmaisen luokkalaisten ja vanhempien kanssa.
Evääksi on toivottu vaniljapullia
- jotta nyt leipomaan!


lauantai 23. helmikuuta 2013

Lumisella jäällä


Paras joulahjani oli mahdollisuus viettää joulua perheen parissa Suomessa. Tätini sekä serkkuni perheineen saapuivat myös vanhempieni luokse, jossa vietimme joulua yhdessä. Mustojen koriin kerääntyi monta mukavaa hetkeä, kävely lumisella jäällä muun mukana, joihin voimme palata seuraavan kerran kohdatessamme.



Kävelimme serkun kanssa pidemmän lenkin eräänä iltapäivänä - koivumetsän ohi läheiselle järvelle.


Rantajäällä kävellessä arvelimme, montakokan jänistä olikaan juossut jäällä ennen meitä.


Serkkuni valokuvatessa kuulin kumean, kajahtelevan paukahduksen - jään jymähtelyn.
Huusin hänelle että kävelisi rantaan ... siitä on niin kauan kun olen viimeksi jään pauketta kuullut,
jotta ajattelin että parasta onkin rantaa pitkin kävellä. Ja jonkun matkaa käveltyämme huomasimme, että rannan jää olikin hieman veden peitossa - lumen alta paljastui muutama senttimetri vettä.


Kävelimme hissukseen rantaa pitkin takaisin
- jutellen, valokuvaten, kuunnellen lumisen jään kumahtelua.

Paikkausta ja korjausta

 
Tänään on ompelukone hurissut - olen paikannut housujen polvia, laittanut paikan pusakkaan sekä tehnyt uudet sangat lempparikassiin. 

 
 

Korjattavien kasa onkin kasvanut joulusta - useamman kerran olen miettinyt että nyt pitäisi ottaa se ompelukone esille ... mutta siihen se on jäänyt. Korjaushomma sinänsä on nopeaa, mutta sen koneen esilleotto ja hommaan rupeaminen on ottanut aikansa. "Huomenna sitten" ... No, tänään sain sekä koneen esille että jutut tehtyä - nyt on hyvä mieli!
 
 
Elefantti-laukkuni sangat ovat kuluneet, toinen aivan irronnut. Sain laukun ystävältäni synttärilahjaksi jokunen vuosi sitten. Hän on kätevä käsistään ja ompeli laukun aivan itse! Laukku on kivan kokoinen - siihen mahtuu muutama kirja, vesipullo, avaimet, lompakko ja kalenteri. Pidän kovasti laukun sävyistä sekä kukka -elefantti -kankaista. Tänään ompelin laukkuun uudet kahvat pellava-puuvillakankaasta, jonka taittelin 4-kertaiseksi: Nämä kahvat kyllä kestävät!
 
 

Säilytän ompelukoneen lankarullia sekä neuloja, ratkimen ja muita ompelunipsuja näissä suklaarasioissa. Ne on aina mukava ottaa esille ... löytyisiköhän ompelukoneelle yhtä kivaa rasiaa?!

 
 Mukavata viikonloppua toivotellen,
 
Nina
 


keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Mustikkainen banaani-kaura-uunipuuro ja ruokalista

 
 
Pääsin uunissa paistetun kaura-puuron makuun opiskeluaikoina Brysselin Continental Theological Seminaryssa. Tim, amerikkalainen hyväntuulinen kokki, valmisti kanttiinissa meille kaikanlaisia herkullisia aterioita - sain häneltä sen paistetun kaurapuuron reseptin (en ole varmaankaan kirjoittanut sitä tänne blogiin, se tuleekin tehdä lähiaikoina!) 

Tämän mustikkaisen paistetun kaurapuuron ohjeen löysin Dawnin blogista, ja ihastuin sen helppouteen ja maukkauteen heti.  Valmistat uunipuuron sekoittamalla ainekset yhteen, ripottelemalla kourallisen mustikoita päälle - sitten koko kauneus vaan uuniin muhimaan.
 
Olen lisännyt alkuperäiseen reseptiin puoli teelusikallista steviaa ja yhden teelusikallisen kookosöljyä. Mustikan sijasta voi käyttää muita marjoja - taidan laittaa karhunmarjoja seuraavan kerran (olen löytänyt erilaisia kivoja jäisiä marjasekoituksia supermarketeista).
 
Valmistusaineet (1 iso annos)
1½ dl  kaurahiutaleita
1/4 tl kanelia
1/4 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1½ dl vettä tai maitoa
½ kypsä banaani
1/4 tl vaniljasokeria
½ tl steviaa
1 tl kookosöljyä
kourallinen tuoreita tai pakastettuja mustikoita
 
Tee näin:
- Kuumenna uuni 180 asteeseen. Voitele pienehkö uuninkestävä vuoka.
- Sekoita kaurahiutaleet, kaneli, leivinjauhe, suola, vaniljasokeri ja stevia.
- Lisää muusattu banaani, vesi / maito, kookosöljy ja sekoita.
- Lisää viimeiseksi mustikat, sekoita kevyesti ja kaada seos vuokaan.
- Paista n. 20 min. 180 asteessa.
 
Käytin pientä piirakkavuokaa, joka on 3 cm syvä ja hieman teelusikkaa pidempi - siihen mahtui hyvin tämä pieni taikina, josta tulee täyttävä aamupala yhdelle.
 
 


Ruokalista:

maanantai             marinoidut possunfileet ja couscous-salaatti grillatuilla vihanneksilla
tiistai                     keitetyt perunat, paprika-kukkakaali salaatti  ja suikalekastike kookosmaidossa
keskiviikko           kanapurilaiset ja raikas raastesalaatti
torstai                    sosekeitto linsseistä ja perunoista {uusi resepti}
perjantai                sosekeiton loppu ja kotitekoista pizzaa (jokainen saa laittaa mieleisensä täytteen :)
viikonloppu          jotain kalaista ja piirakkaa ... inspiraatiota odotellaan

p.s. Viime viikon omat eväspaketittini olivatkin kasvis / papu / vihannesvoittoisia! Tein kivoja salaatteja mustapavuista, lisäten päivittäin joko tomaattia, parsakaalia, avokadoa tai muita vihanneksia. Nyt on limapavut kiehumassa... kunhan muistaa pavut laittaa likoon illalla, niin ne on helppo keittää seuraavana päivänä.

Pilkahdus



Eivät vuodet veljeksiä,
sanoivat enne vanhaan.
Eivät päivätkään.
Aina erilaisia -
pitkiä, lyhyitä.
Kevyitä. Painavia.
Ihan ylivoimaisiakin.
Väliin vastamaata.
Joskus kuin kuilu
repeäisi eteesi.
Vaan aina jostain löytyy
toivon sitkeä lanka
harmaimmassakin arjessa.
Kimaltaa, hohtaa
kultainen säie:
ilo siltana päiväsi yli.
 
Maaria Leinonen
 
 

 
Sarah Groves: Hello Lord
 
 

lauantai 16. helmikuuta 2013

Sininen helmikuu



Hitaasti mataa kaamos ohi
ja yhtäkkiä helmikuu heläyttää
säteilevät hankensa häikäisemään.



 
Pitkä
pitkä pimeä
ja yhtäkkiä vain valoa
kirkkautta.



 
Kuulostan kevättä tulevaksi
yön pitkän tieltä.
 
Maaria Leinonen

torstai 14. helmikuuta 2013

Ystävänpäivänä

 

 
Leppoisia terveisiä talvilomalaisilta!
Vietämme lomaa ihan kotipuitteissa - pikkuretkiä sinne tänne tehdään kun siltä tuntuu -
eilen olimme luistelemassa. Vielä mahtuu lukion aikana hankitut luistimet jalkaan,
ne ovat hyvin säilyneet kellarissa kaikki nämä vuodet ... kerran pari talvessaan tulee ne kaivettua esiin.
 
Oli mukavata - vauhti ei enää päätä huimaa niin kuin joskus aiemmin, mutta nautin vieläsiitä kivasta tunteesta,
kun saa kiitää pitkin jään pintaa.
 
Lämmin kaakao ja eväsleivät maistuivat
- lisää kuvia tulossa piakkoin :)





Ystävänpäivän herkuksi tehdään suklaavaahtoa ... mmm!
 


 
 
Lämpöisin ajatuksin,
Nina

maanantai 11. helmikuuta 2013

Mantelinen pinaatti-vuohenjuustopiirakka



Jouluna tykästyin kovasti vuohenjuustoon ja olen hiljattain kokeillut vuohenjuustoa erilaisissa ruoissa. Joululahjaksi saamani kirja sisälsi tämän herkullisen vuohenjuustopiirakan ohjeen, joka on hyväksi koettu ja kovasti kehuttu (maistuu sekä miehelle että ystäville:).

Korvasin alkuperäisen ohjeen ruoka-aineet seuraavasti: Pähkinät manteleilla, nokkoset pinaatilla, voin margariinilla, osan tattarijauhoista riisijauhoilla ja ranskankerman paksulla jogurtilla. Tattarijauhojen maku on mielestäni hieman voimakas, siksi vähensin niiden määrää tässä piirakassa. Piirakka on gluteeniton.


Mantelinen pinaatti-vuohenjuustopiirakka

Tarvitset:

1 l pinaattia
1 dl manteleita
125 g sulaa margariinia tai voita
1½ dl tattarijauhoja
1½ dl täysriisijauhoja
2 rkl paksua jogurttia
3 kananmunaa
2 dl soijamaitoa
1 dl soijakermaa
ripaus suolaa
200 g murennettua vuohenjuustoa

Tee näin:

- Huuhtele pinaatinlehdet, leikkaa ne hieman pienemmiksi veitsellä muutaman kerran viiltäen. Piiraaseen voi varmasti käyttää myös pakastettua pinaattia - pakastettu pinaatti on hyvä siivilässä valuttaa, jotta liika vesi poistuu.
- Sekoita voisula, tattari- ja riisijauhot sekä paksu jogurtti taikinaksi. Painele taikina vuoan pohjalle, ja pistele haarukalla pohjaan reikiä. Esipaista pohja 200 asteessa noin 10 min., ja laske uunin lämpötila sen jälkeen175 asteeseen.
- Vatkaa kananmunat, soijakerma ja -maito, lisää hyppysellinen suolaa.
- Jaa pinaatinlehdet esipaistetulle pohjalle, ripottele murennettu vuohenjuusto ja kaada munamaito päälle. Ripottele mantelit vielä piiraan päälle, ja paista 175 asteessa noin 30 minuuttia.


Koristelin piirakan vielä muutamalla tuoreella salvian lehdellä. Piirakka maistuu hyvälle sekä lämpöisenä että jäähtyneenä, eikä tarvitse välttämättä salaattiakaan kaveriksi - pinaatti, vuohenjuusto ja mantelit takaavat täyteläisen makuelämyksen ... Bon appetit!

lauantai 9. helmikuuta 2013

Korvisteline nettikirpparilta



Löysin kaksi tosi kivaa ja kätevää korvistelinettä Den Blå Avis-nettikirpparilta. 
Minulla on kyllä kaunis mieheltä saamani puinen korukirstu, jossa säilytän ketjuja ja muita koruja. 
Käytännon syistä korvakoruni ovat kuitenkin olleet WC:hyllyssä 
ja erilaisissa pienissä kipoissa viime vuodet.

Minulla on näes tapana laittaa korvakorut päälle aamulla töihin lähtiessä,
ja ottaa ne pois heti ensimmäisenä kotiin tullessa 
- joten en ole kehdannut niitä joka kerta korukirstuun laittaa.



Ihastuin näihin perhostelineisiin, sillä ne mahtuvat WC:n kaappiin (korkeus 22 cm).
Yhteen telineeseen mahtuu 13 korvisparia - ostin myyjän molemmat telineet,
joten nyt minulla on kätevää säilytystilaa 26 korvisparille!

Maksoin telineistä yhteensä 6 euroa.
Mikä parasta, myyjä asuu 10 min. pyörämatkan päässä, 
joten pystyin hakemaan telineet itse.




Nämä valkoiset korvikset on matkamuisto Norjasta, Hammarin kaupungista.
Ostin keraamiset korut paikallisesta käsityöpajasta pari vuotta sitten kurssireissulta.
Nyt hieman harmittaa etten ostanut silloin kahta paria - nämä ovat lempparikorvikset,
joita olen pitänyt todella paljon.




Nämä turkoosit korvikset, ja niiden takaa pilkottavat korvikset, ovat työtoverini tekemät. 


Olen iloinen nettikirppiksestä - hyvän kokemuksen jälkeen kurkkaan sinne 
ennen kuin lähden muualta katselemaan.

Leppoisaa viikonloppua toivotellen,
&
Lämpimästi tervetuloa Heidille 
seuraamaan Mietteitä Matkanvarrelta-blogia,
 
Nina

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Punajuurisalaatti karpaloilla, lakritsalla ja manteleilla



Tämän vuoden keittiöön hankkimassani seinäkalenterissa on ruokaohje joka kuukaudelle.
Helmikuun ohje on tämä herkullinen punajuurisalaatti, joka maistuu hivenen lakritsalle ja karpaloille. Lisäsin salaattiin myös hyppysellisen manteleita. Käytin Urtekramin jauhettua lakritsanjuurta - jos sinulla ei ole lakritsajauhoja, ne voi korvata aniksella.

Tarvitset 4-6 hlölle:

900 g punajuurta
4 rkl jugurttia (alkuperäisessä ohjeessa käytetään kermaa)
½ tl lakritsajauhoa
2½ rkl sitruunamehua
suolaa ja pippuria
hyppysellinen manteleita

- Keitä punajuuret kypsiksi, noin ½ -1 tuntia punajuurien koosta riippuen. Huuhtele ne kylmässä vedessä, jolloin kuori irtoaa hyvin helposti.
- Leikkaa punajuuret noin ½ cm paksuisiksi viipaleiksi.
- Sekoita kastike jogurtista, sitruunamehusta ja lakritsajauhosta, mausta suolalla ja pippurilla.
- Kaada kastike viipaleiden päälle, ripottele karpalot ja mantelit punajuurien päälle.

Ruokalista

Maanantai        Kanakeitto
Tiistai               Kanakeitto ja Runebergin tortut
Keskiviikko      Tummariisi kalapullilla ja tomaattikastikkeella
Torstai              Risotto ja punajuurisalaatti
Perjantai           Uuniperunat paprika - ja katkaraputäytteellä, punajuurisalaattia
Viikonlopuksi jotain mausteista ja leivottavaa  

p.s. leivoin nyt viikonloppuna maukkaan ja helpon pinaatti-vuohenjuustopiiraan, jonka ohjeen kirjoittelen piakkoin tänne

Pimeänä vuodenaikana


Kööpenhamina on aika harmaa kaupunki talvisaikaan, jos aurinko ei paista.
Kaupunki nukkuu tavallaan talviunta.


Ehkä ne hämärät aamut ja pimeät illat,
sekä mereltä puhaltava viileä tuuli,
vaikuttavat mielialaankin.
Keväällä päivän pidentyessä puhkeaa hymy
jälleen kaupunkilaisten kasvoille.

Löydätkö hahmon kuvasta?
Pimeissä illoissa on oma viehätyksensä.
Iltalenkeillä on mukava etsiskellä Otavaa taikka Pohjantähteä - jos ei sada.
 
Jos sataa, tuo sadepisaroiden rummutus ikkunoita vasten
kodikkaan ja mökkimäisen tunnelman.
 
Ja jos sataa lunta, niin vaalea lumipeitto valaiseekin koko maiseman...
tänä talvena on satanut lunta useampaan otteeseen.


Läheisen toriaukion puut on valaistu - maantasolla olevat
laattamaiset valot luovat kivan tunnelman pimeällä.


Pimeinä iltoina voi sytyttää kynttilän
- jos olisi kovin valoisaa, ei kynttilää suotta varmaan sytyttäisikään.
 
Tähän päätteeksi löytämäni sanonta:

On kaksi tapaa levittää valoa:
olemalla kynttilä tai peili, joka heijastaa sitä.
 
Edith Wharton