perjantai 20. huhtikuuta 2012

Kipua, lepoa ja tervehtymistä




Tämä viikko pitää sisällään yhtä sun toista ...

- Nuorimmainen vietti maanantai-iltapäivän suorittaen kaikenlaista urheilullista hyppy-juttua kavereiden kanssa: He tekivät yhdessä aika näyttävän videon. Poika oli väsynyt mutta iloisen tyytyväinen, kun illalla katseltiin videota yhdessä.

Tiistaiaamuna oli aivan toinen ääni kellossa - poika-reppanalla oli todella kipeänä vasen lonkka lantion kohdalta, hän saattoi juuri varata vasempaan jalkaansa. Ajattelimme että ylirasitus tai jonkinlainen venähdys on varmaan kyseessä, joten hän on ollut levossa täällä kotosalla tiistaista saakka.

Tervehtyminen on ollut mielestämme aika hidasta, hän vielä tänäkin aamuna homppasi nilkuttaen. Niimpä päätimme käydä lääkärin katsastettavana. Omalääkäri tunnusteli ja taivutteli, jonka jälkeen saimme lähetteen röntgenkuvaan, jossa mahdolliset pikku-murtumat voi nähdä.

Ensiavussa odottelimme tunnin verran "sinisessä tuvassa", joka on kaikkein kiireettömille potilaille ( siis vähiten akuuteille). Erikoislääkäri tutki nuorimmaisen jalan ja lonkan perusteellisesti, ja totesi, että ei tarvitse ottaa kuvia, sillä kyseessä on venähdys, joka paranee ajan kanssa. Kipulääkkeitä voi syödä tarvittaessa, ja lisätä vain hissukseen liikkumista ja jalan käyttöä. Se oli hyvä saada tietää!

- Itselläni on ollut todella kuuma "hotline"-yhteus niskasta vasemman käden peukaloon ja etusormeen. Etenkin autolla ajaessa on sellainen asento, että on kihelmöinyt kummasti - varmaan jokin hermorata on hieman puristuksessa. Olen yrittänyt venytellä, tehdä kävelylenkkejä saadakseen veren kiertämään, ja kirjoittanut seisoen töissä, mutta omin avuin en saanut kihelmöintiä herkeämään.
Sain ajan tutulle ja asiantuntevalla hierojalle nyt perjantai iltapäiväksi - onneksi selvisimme ensiavusta ajoissa pois, jotta ehdin hierojalle ;-)

Tunnin hieronnan jälkeen ei enää kihise eikä surise vasemmassa kädessä ollenkaan - ei edes autoa ajaessa! Sain ohjeita kuminauha-jumppaan, jota voin tehdä sekä töissä että kotona, sekä uuden ajan hierontaan parin viikon päästä.

Viikonloppuna siis vain rennosti leppäillään - suunnitteilla ollut retki vanhojen aseiden näyttelyyn siirtynee ensi viikonlopulle.


Perjantain herkkujen lisäksi ostin kauppareissulta Alt for damerne-lehden, jonka mukana tuli kesäinen liite - Hiekkarantojen kuvia katsellessa  sekä aurinkovoidearviointeja lukiessa rentoutuu sekä keho että mieli!

2 kommenttia:

  1. Hei!

    No, onneksi ei käynyt pojalle huonommin! Tuli varmasti hieno filmi, vaikka sitten kostautuikin. Toivottavasti saat nyt niskat pysymään kunnossa! Kiva, että olet löytänyt hyvän hierojan!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, oli hyvä että ei sen kummemmin sattunut, hän hyppäsi alas 2 m:n korkeudesta, onneksi alustana hiekkapohjainen maa eikä asfaltti! Nukuin hyvin ja vieläkin on ihanan leveä olo niskassa ja hartianseudulla - taidan leipoa jotain kivaa, on hieman ikävä Suomeen, taidan kokeilla leipoa karjalanpiirakoita?!

      Poista

On mukava kun kirjoitit kommentin / ajatuksen :-)