maanantai 30. huhtikuuta 2012

Japanilainen Sakura-festivaali


Vieraillimme eilen sattumalta japanilaisella Sakura-festivaalilla. "Sakura" tarkoittaa japaniksi kirsikkapuunkukka. Japanissa ihmiset ihailevat kirsikkapuunkukkia ja sitä aikaa, kun Sakura kukkii. Siellä on tapana mennä ulos nauttimaan sen kauneudesta yhdessä perheiden, ystävien ja työystävien kanssa. Japanilaisen perinteen mukaan Sakura yhdistää ihmiset kerran vuodessa Sakura-puiden alle. 


Muutama japanilainen yrittäjä mm. Hiroshiman kaupungista lahjoitti 200 kirsikankukkapuuta (Sakura) Kööpenhaminaan. Puut istutettiin Langelinien puistoon. Japanilainen hr. Takaki on kunniakonsuli Tanskassa, ja hänet nimitettiin H.C. Andersenin suurlähettilääksi H.C. Andersenin 200 v. syntymäpäivänä 2005.

  
Kööpenhaminan Sakura Festivaali Komitea perustettiin v. 2008, komitea järjestää kulttuuritapahtumia yhteistyössä Tanskan Japanin suurlähetystön, Kööpenhaminan kunnan ja Japanin liittyvien kulttuuri- ja yksityisten organisaatioiden kanssa.




Kirsikkapuu-katon alla oli todella paljon ihmisiä piknikillä - mukavaa ja rentoa yhdessäoloa. Sellä täällä oli kojuja, joissa myytiin pientä purtavaa japanilaisittain. Esiintymislavalla näimme hieman japanilaista urheilu-tanssi-esitystä. Moni oli pukeutunut kauniisiin kimono-pukuihin, sekä laittaneet hiukset herttaisille pikku saparoille taikka nutturalle.


Ruoka tarjoiltiin mm. kivoissa pikku "veneissä" - oli tarjolla sushia, mausteisia liharuokia sekä salaatteja.
Siellä täällä oli kivoja työpajoja - alla kuva "Sumopaini"-työpajasta! Tahtoessaan sai pukea päälle massiivisen sumopaini-puvu, ja harjoitella sumo-otteita ohjaajan avustuksella!


Origami-työpaja oli koristeltu värikkäillä origami-linnuilla.


- Sakura-festivaaleissa sai nauttia kaikeilla aisteilla - oli musiikkia, tuoksuja ja kaikenlaista kaunista katseltavaa!

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Kaupunkikävelyllä

Lämpömittari näytti +17 astetta kun lähdimme kävelylle keskustaan.


Nyhavnissa nautimme vohvelijäätelöt,


ja "Morfars pølser" vaunulla söimme välipalaksi  perinteiset hot dogit.

 Sitten suuntasimme kuninkaanlinnan puutarhaan, Amaliahaveniin.
Ihailimme suihkulähdettä sekä kanaalin vastapäätä sijaitsevaa Mærsk McKinneyn rakentamaa oopperaa.



Kongens Nytorvin lähellä oli Katutaiteilija, joka teki Jättisaippuakuplia! 




Pieni merenneito istui ajattoman haaveilevana Kastellin rannalla. Kastellista kävelimme Langelinjeä pitkin bussille, jolla körötimme Raatihuonetorille. Valitsimme (vahingossa:) pitkän bussireitin takaisin kotiin - se kiersi kaupungin sisä-kehän kautta, jotta saimme oikean turistikiertoajelun, joka olikin kiva päätös mukavalle päivälle!

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Hiusremontti


Kevättä on myös nyt hieman hiuksissa ;-)  Kampaaja laittoi eilen muutaman ohuen raidan hiuksiin, jotka kivasti piristää ilmettä. Minun hiustyylissä hyvin pienet muutokset tuntuu "suurelta remontilta", kun kampaajalla käynti usein on vain latvojen siistintää.

Tuokoon viikonloppu mukanaan aurinkoa ja mukavia hetkiä meille kaikille!

Kevättä keittiöön



Vaikka pidän kovasti kukista ja kasveista, rajoittuu minun viherpeukaloisuuteni siihen, että ostan silloin tällöin joko tulppaanipuskan taikka tuoreen basilika-yrtin. Onneksi mieheni ajoittain hankkii uutta vihreää ja kukkaista kotiimme.

Yläkuvan kukat menestyvät ikkunalaudalla, ne kestävät valoa ja myös vetoakin, vaatien tosin säännöllisesti kosteuttamista.



Kirsikkatomaatit onkin tosi kiva idea: Niitä voi popsia säännöllisin väliajoin, ja ne varmaan viihtyvät keittiössä ikkunanpielessä, jossa on auringonvaloa koko päivän!

Juuri nyt valaisee mielemme ja kotimme jälleennäkemisen ilo: Odotamme innolla vanhempieni saapumista myöhemmin iltapäivällä!

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Äänikirjan maailmaan

Pötköttelen peiton alla, kuunnellen norjalaisen Ove Knausgaardin elämänkerran ensimmäistä osaa 'Taisteluni'. Nautin soljuvista sanoista, elävistä kuvauksista - suljettujen silmien takana sanat visualisoituu kuviksi ja maisemiksi.

Työtoverini, jolla on norjalaiset juuret, suositteli Knausgaardin teoksia kesällä. Löysin nyt äänikirjan, jonka latasin paikallisesta kirjastosta digilainaksi - ja ensimmäisten 10 minuutin kuluttua olin otettu ja vaikuttunut hänen kuvailevasta tyylistään.

Mikä parasta on että elämänkerta koostuu 6:sta osasta - yhteensä 3500 sivua. Kaksi ensimmäistä teosta löytyy äänikirjoina ...
... silmät ja keho rentoutuu, ja saan vaan vastaanottaa, liukuen äänikirjan maailmaan.


sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Emdrupinjärven rannalla

Ennen uimahalliin menoa kävelimme pienen lenkin läheisen Emdrupinjärven rannalla. Vaikka sää olikin hieman utuinen, oli keväinen lämpö ja pehmeys havaittavissa.

Joutsenpariskunnalla oli pieni pesä järven keskellä olevalla pikkusaarella. Muutama hanhi uskaltautui liian lähelle joutsenen pesää- ne saivat äkkilähdöt kun toinen joutsen levitti siipensä ja lensi vettä pitkin kaula pitkänä kovasti raakkuen!

Uinnin ja saunan jälkeen on hyvä olo, hartianseudussa vielä on hieman kolotuksia. Eiköhän ne siitä asetu, venytellen, kuminauhajumpaten, ja hieman tahtia hidastaen.

Huomaan että kun kirjoitushommat kasaantuvat, niin hartiat kiristyy - ja kirjoitushommat kasaantuvat jos buukkaan kalenterin liian täyteen ... Ensiviikon kaksi kirjoituspäivää purkaa kivasti kirjoituskasaantumia.

Taidankin ottaa kuminauhan mukaan töihin, jos vaikka saisin muutaman kollegan mukaan taukojumppaan!



lauantai 21. huhtikuuta 2012

Karjalanpiirakat



Suomi-ikävän innoittamana kokeilin leipoa karjalanpiirakoita ... jotka onnistuivat yli odotusten! Sain äidiltä jouluna helpontuntuisen karjalanpiirakka-ohjeen, josta tuli 10 piirakkaa.

Mies on ollut töissä illalla, hän tiesi leipomishankkeestani - ja soitti aivan varta vasten sanoakseen, että säästäisimme hänelle pari piirakkaa ;-) Karjalanpiirakat ovat koko perheen herkkua, jotta ompa mukava ettei niiden teko ei kovin vaivallista ollekaan!

Kiitos äidille ohjeesta!

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Kipua, lepoa ja tervehtymistä




Tämä viikko pitää sisällään yhtä sun toista ...

- Nuorimmainen vietti maanantai-iltapäivän suorittaen kaikenlaista urheilullista hyppy-juttua kavereiden kanssa: He tekivät yhdessä aika näyttävän videon. Poika oli väsynyt mutta iloisen tyytyväinen, kun illalla katseltiin videota yhdessä.

Tiistaiaamuna oli aivan toinen ääni kellossa - poika-reppanalla oli todella kipeänä vasen lonkka lantion kohdalta, hän saattoi juuri varata vasempaan jalkaansa. Ajattelimme että ylirasitus tai jonkinlainen venähdys on varmaan kyseessä, joten hän on ollut levossa täällä kotosalla tiistaista saakka.

Tervehtyminen on ollut mielestämme aika hidasta, hän vielä tänäkin aamuna homppasi nilkuttaen. Niimpä päätimme käydä lääkärin katsastettavana. Omalääkäri tunnusteli ja taivutteli, jonka jälkeen saimme lähetteen röntgenkuvaan, jossa mahdolliset pikku-murtumat voi nähdä.

Ensiavussa odottelimme tunnin verran "sinisessä tuvassa", joka on kaikkein kiireettömille potilaille ( siis vähiten akuuteille). Erikoislääkäri tutki nuorimmaisen jalan ja lonkan perusteellisesti, ja totesi, että ei tarvitse ottaa kuvia, sillä kyseessä on venähdys, joka paranee ajan kanssa. Kipulääkkeitä voi syödä tarvittaessa, ja lisätä vain hissukseen liikkumista ja jalan käyttöä. Se oli hyvä saada tietää!

- Itselläni on ollut todella kuuma "hotline"-yhteus niskasta vasemman käden peukaloon ja etusormeen. Etenkin autolla ajaessa on sellainen asento, että on kihelmöinyt kummasti - varmaan jokin hermorata on hieman puristuksessa. Olen yrittänyt venytellä, tehdä kävelylenkkejä saadakseen veren kiertämään, ja kirjoittanut seisoen töissä, mutta omin avuin en saanut kihelmöintiä herkeämään.
Sain ajan tutulle ja asiantuntevalla hierojalle nyt perjantai iltapäiväksi - onneksi selvisimme ensiavusta ajoissa pois, jotta ehdin hierojalle ;-)

Tunnin hieronnan jälkeen ei enää kihise eikä surise vasemmassa kädessä ollenkaan - ei edes autoa ajaessa! Sain ohjeita kuminauha-jumppaan, jota voin tehdä sekä töissä että kotona, sekä uuden ajan hierontaan parin viikon päästä.

Viikonloppuna siis vain rennosti leppäillään - suunnitteilla ollut retki vanhojen aseiden näyttelyyn siirtynee ensi viikonlopulle.


Perjantain herkkujen lisäksi ostin kauppareissulta Alt for damerne-lehden, jonka mukana tuli kesäinen liite - Hiekkarantojen kuvia katsellessa  sekä aurinkovoidearviointeja lukiessa rentoutuu sekä keho että mieli!

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Hyvän olon päivä


Heräsin aamulla pirteänä, 10 tunnin yöunien jälkeen. Oli mukava heräillä rauhassa, pötkötellä peiton alla ja venytellä ... kunnes verhojen välistä loistava auringonvalo houkutteli  viimein ylös. Poikien huoneesta alkoi myös kuulua pientä puhetta. Lämmitin sämpylöitä aamupalaksi - pojista ei tullut lenkkiseuraa, mutta ystävä lähti mielellään kävelylle. 10 km:n lenkin päätteeksi istahdimme penkille, jossa ystäväni hieman hieroi jumittunutta hartianseutua - mikä luksus!

Miehellä on tänään perinteinen pääsiäislounas kauppakouluaikaisten ystävien kanssa. Hän vie lounaalle ravunpyrstösalaattia sekä patonkeja - kalakauppiaalta tullessaan hän oli ostanut kalapullia sekä rapusalaattia myös meille - mmm!


Pojat toivovat "jotain oikein hyvää jälkkäriä", ja suklaamousse on varma suosikki. Vietyäni miehen pääsiäislounaalle löysin laktoositonta kermaa hieman suuremmasta supermarketista, jotta kaikki voimme herkutella illalla ilman vatsavaivoja ;)

Illalla olen ajatellut hemmottella itseäni jalkakylvyllä - koko kroppa rentoutuu kun jalat ovat lämpimät. On myös mukava laittaa hyväntuoksuista jalkavoidetta ... ja katsoa viimeisin osa englantilaisesta sarjasta "Downton Abbey".
No, pojat ovat tyhjentäneet astianpesukoneen - nyt on keittiö valmiina kokkaukseen, ja suklaamoussen valmistukseen ...

Rentouttaa lauantailtaa toivotellen,

Nina

torstai 12. huhtikuuta 2012

Tuoksuvat terveiset


Miehellä oli viimeinen opetusilta eilen, ja hän sai kurssilaisilta kiitoslahjaksi mm. kauniin kukkakimpun - mikä on tuonut raikaan ja vienon kukkaisniityn tuoksun tupaan!


Mies leipoa pyöräytti herkullisen omena-kaura-paistoksen "talkoo-kakuksi", jota nautittiin teen ja kermavaahdon kera nyt illansuussa. Minä olen tyhjentänyt toista kirjahyllyä, suurin osa opiskeluajan muistiinpanoista ja mapeista on nyt kellarissa. Lasit ja kulhot odottavat hellävaraista pakkausta - pian nekin löytävät paikkansa kellarista. Mies on myös lajitellut omat teologiset opukset ja kirjat - 20 % säilytetään kotosalla, ja 80 % on annettu opiskeluystäväpariskunnan srk:n kirjaston alkupääomaksi.


Huomenna työskentelen kotoa käsin - rauhaisessa ilmapiiriissä voi paremmin syventyä keskittymistä vaativiin kirjoitushommiin - raatihuoneella tulee usein keskeytyksiä, vaikka toimiston oven sulkisikin.
Ja huomeniltapäivällä alkaa v-i-i-k-o-n-l-o-p-p-u! 


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pääsiäisateria juutalaistradition mukaan


Valmistimme juutalaistraditiota myötäillen yksinkertaisestetun version heidän perinteisestä pääsiäisateriastaan. Pääsiäiateria koostuu pääpiirteissään lampaanlihasta, "charoksesta", katkerista yrteistä, kananmunista sekä happamattomasta leivästä. Marinoin lampaanfileet kevyesti, ostin happamattoman leivän etnisestä kaupasta, katkerina yrttëinä toimivat rucola salaatti, krassi, minttu ja muu salaatti, sekä porkkanatangot, ja charoksen ainekset keitin kevyesti ennen survomista (sillä mies on allerginen keittämättömille omenoille).

Syödessämme mies kuvasi ja kertoi Vanhan Testamentin historiikin, jota eri ruokalajit symbolisoivat. Hän kertoi muutamalla lauseella Israelin kansan historian Aabrahamista Jakobiin, 12 sukuun, Joosefiin ja Egyptin orjuuteen, sitten enemmän paneutuen Moosekseen ja Israelin kansan Egyptin orjuudesta vapautumiseen sekä 40 vuoden erämaavaellukseen.
Juutalaiset viettävät pääsiäistä muistellakseen juurin Egyptin orjuudesta vapautumista (2. Mooseksen kirja 12 luku), sekä sen jälkeistä erämaavaellusta takaisin Luvattuun Maahan, Israeliin. Ateria kuvastaa sekä vapautumisen iloa, erämaavaelluksen raskautta, sekä Luvattuun Maahan pääsemisen toivoa. 

Katkerat yrtit muistuttavat kansan kärsimyksistä Egyptin orjuuden aikana. Jotta kansa voisi päästä vapaaksi orjuudesta, varoitti Mooses Egyptin hallitsijaa, faaraota, että Jumala lähettäisi vitsauksia Egyptiin - niin kauan kunnes faarao vapauttaa juutalaiset.

Viimeinen vitsaus oli esikoisen kuolema - joka kohdistui sekä faaraon esikoispoikaan, sekä kaikkiin muihin esikoisiin. Vain ne kodit säästyivät vitsaukselta, jotka voitelivat ovenpielet karitsan verellä. Faarao, ja muut egyptiläiset perheet, menettivät esikoislapset - faarao murtui surusta ja vapautti Israelin kansan orjuudesta. Lammas muistuttaa juutalaisia siitä, kuinka heidän esikoiset säästyivät kuolemasta.

Charoset on makea seos, joka koostuu morttelissa hienonnetuista omenista, pähkinöistä, taateleista ja kanelista ja hunajasta.  Charoset muistuttaa siitä morttelista, jota kansa käytti valmistaessaan Egyptiläisten taloja orjuuden aikana.

Kanamunan voi sanoa symbolisoivan kansan toivoa palata takaisin Luvattuun Maahan.

Happamaton leipä muistuttaa Egyptistä paosta - kansalla ei ollut aikaa kohottaa leipää, sillä heidän tuli paeta heti aamunkoitossa - ja valmistaa leipä ilman hiivaa.

Pohtiessamme viimeistä vitsausta - esikoisen kuolemaa - tuli nuorimmaiselle mieleen, että tässä olisi ainakin yksi syy olla iloinen että on pikkuveli - jos siis olisi ollut egyptiläinen siihen aikaan. Olimme yhtä mieltä - sekä minä ja mies, ja isoveli olemme kukin esikoisia.

Juttelimme myös mitä pääsiäinen merkitsee kristityille: Vanhan Testamentin liitto ja 10 käskyn / lain täyttäminen "vanhentui" Jeesuksen uhrikuolemalla - Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemus sinetöi "Uuden liiton": Jumalan armo, anteeksiantamus ja iänkaikkinen elämä on tarjolla kaikille, ilman lakeja / käskyjä. Viettäessään opetuslastensa kanssa viimeistä pääsiäistä Jeesus mursi leivän ja kaatoi viinin - jotka symbolisoivat hänen työnsä täyttymistä - leipä hänen ruumistaan, ja viini hänen vertaan. Pääsiäisenä, ja ehtoollista viettäessämme, me kristityt muistamme kiitollisuudella Jeesuksen uhria ja sen merkitystä - syntien anteeksiantoa, Jumalan armoa, voimaa ja toivoa elämään, sekä kuolena jälkeiseen iänkaikkiseen elämään.

Ateria oli yksinkertaisuudessaan maukas ja mukava. Jutellessamme kastoimme leipää lammasmarinadiin sekä makeaan "charokseen". Pojat pitivät kovasti granaattiomenan mehusta (en löytänyt viinirypälemehua), jonka olin kaatanut miehen isoäidiltä saamaamme lasikarahviin. Pojat muistelivat katselemansa filmin perusteella Joosefin kohtaloa - veljien kateutta, kuinka hänet heitettiin kaivoon ja myytiin orjaksi, ja kuinka hän vuosien kuluessa yleni faaraon neuvonantajaksi ja siten saattoi auttaa sekä koko maata että myös perhettään.

"Voidaanhan me syödä tätä leipää ja hyvää lihaa vaikka ei olisikaan pääsiäinen?!", kysyi nuorimmainen - "Tämä "pita"-leipä on paljon parempaa kuin se tavallisen kaupan "pita"!" - tuumaili hän ;-)

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Luonto heräilee


Keväiset hiirenkorvat, metsäkukkaset ja vihreät versot kurkistavat ruskeiden ja harmaiden lehtien seasta - luonto luo uutta, kasvun voima on valtava. Kulje kanssani metsäpolulla ja merenrannalla - heränneen luonnon keskellä.