sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Vihreästä teestä, vatsanväänteistä ja vuosikokouksesta



Loppuviikosta iski hurjanlainen vatsavirus, joka vei sängynpohjalle pariksi vuorokaudeksi. Olin iltapäivällä kurssilla muutaman työkaverin kanssa, kun vatsastani alkoi kuulua aikamoista kuplintaa, murinaa ja pulppausta - ja melko pian alkoi kiertää ja poltella vatsassa. Mietin, uskallanko ajaa pyörällä kotiin - kollegani asustaa lähistöllä jotta ei onneksi tarvinnut yksin polkea kotiin. Kotona join Colaa, keitettyä vettä ja teetä - vatsassa porisi, pulisi ja poltti - huh huh - pari päivää siinä meni, kunnes olo hieman koheni - onneksi muu perhe on ollut terveenä.


Lauantaina oli jo olo suhteellisen normaali, jotta pystyin osallistumaan ammattiliiton vuosikokoukseen. Olimme työnohjaajani kanssa sopineet, että menemme yhdessä. Työnohjaajani yllätti minut pakkauksella vihreää teellä, joka on maustettu sitruunalla ja inkiväärillä - se on kuulemma hyvää vatsalle! Hän oli ennen konferenssin alkua käynyt A.C. Perchin teekaupassa, joka on vanhin teepuoti kaupungissa (se avattiin huhtikuussa1835). Perchin teesekoitukset ovat laadukkaita ja aromikkaita - saamani vihreä tee on miedon raikas, ja siinä on hieman inkiväärinen jälkimaku.


Vuosikokouksessa oli useampi mielenkiitoinen debatti - etenkin psykologin vaitiolovelvollisuudesta. Eräs psykologi on kahden vuoden oikeudenkäyntien seurauksena tuomittu 45.000 kr päiväsakkoihin, sillä hän ei suostunut todistamaan oikeudessa, koska hän siten olisi rikkonut vaitiolovelvollisuutensa. Hänen asiakkaansa, jonka terapeuttina hän on toiminut, on ollut sotilastulkki Afganistanissa, ja kysymyksessä on monimutkainen sotilasoikeusasia.

Kyseinen asia on ollut julkisuudessa ja mediassa viimeiset kaksi vuotta - ammatillinen sekä henkilökohtainen perspektiivi valoittui aivan eri tavalla, kun ko. psykologi kertoi asian etenemisen itse. Useat yksittäiset jäsenet, sekä liitonhallitus että -etiikkaneuvosto kommentoi asiaa. Oikeus päätti että ko. psykologin tulee todistaa oikeudessa, vaikka se merkitsisi että hänen täytyy rikkoa vaitiolovelvollisuus. Ammattiliitto ei voi kannustaa jäseniään toimimaan siviilikuuliaisuutta vastaan, ja nykyinen lainsäädäntö vapauttaa vain lääkäri- ja asianajaja-ammatissa toimivat oikeudessa todistamisesta.

Liiton etiikkaosaston vuosikertomuksen yhteydessä äänestimme vuosikokoukseen referaattiin liitteen, joka sai kannatusta sekä kaikilta läsnäolevilta jäseniltä että liiiton hallitukselta. Liite sisältää lausunnon, jossa käy ilmi, että vuosikokouksen jäsenet ilmaisevat syvän kunnioituksen sekä tunnustuksen kyseiselle psykologille siitä tavasta, jolla hän on käsitellyt vaitiolovelvollisuuteen liittyvän ammatillisen ongelman. Lähitulevaisuudessa järjestetään myös vapaaehtoinen keräys, jolla jäsenet voivat tukea kyseistä psykologia.
Eduskunnan lakiasiainvaliokunnassa pohditaan kyseisen lain uudistamista.


Mielenkiintoinen, haastava ja mukava päivä päättyi herkulliseen illalliseen - kello läheni puolta yötä kun hyvästelin työnohjaajani ja pyöräilin hissukseen sumuisen kaupungin läpi kotiin.


Tulossa on haastava viikko - on haasteita hieman sekä töissä että töiden ulkopuolella - päivä ja hetki kerrallaan kun jaksaa, niin se on tarpeeksi. Tähän päätteeksi sopiikin Suomalaisten lempivirren (virsi 338) ensimmäinen säe:


"Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan. 
Isä huolen pitää lapsistansa, miksi turhaan murehtisinkaan?
Armossaan hän joka päivä kantaa, suoden kaiken mitä tarvitsen.
Päivän kuormat, levon hetket antaa, murheen niin kuin ilon seesteisen."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

On mukava kun kirjoitit kommentin / ajatuksen :-)