sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Lämmin vuohenjuusto paahtis


Jouluna sain maistaa yhtä sun toista ranskalaista herkkua - tätini ja serkkupoika perheineen saapuivat Ranskasta viettämään joulua kanssamme Suomessa. Nämä vuohejuusto paahtikset yllättivät minut (aiemman vuohenjuuston karttajan) aika lailla, sillä ne maistuivat todella herkullisilta!

Tämä helppo paahtis käy sekä alkupalasta että iltateen kera. Valmistukseen menee noin reilu varttitunti.


Tarvitset:

leipää (vaaleaa tai tummaa, maun mukaan, minä valitsin patonkia)
vuohenjuustoa
hunajaa
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
tuoreita (tai kuivattuja) yrttejä, minulla oli basilikaa, serkkuni laittoi rosmariinia

tilpehööriksi salaattia 

Valmistus:
- Viipaloi leipä
- Leikkaa noin 1 cm paksuinen siivu vuohenjuustoa leipäpalojen päälle
- Laita hieman hunajaa vuohenjuuston päälle
- Ripottele suolaa ja pippuria (serkkuni laittoi kokonaisia rose-pippureita - hyvää oli!)
- Lisää yrttejä vuohenjuuston päälle
- Lorauta aika reippaasti oliiviöljyä leivän siihen osaan, jota juusto ei peitä
- Paista 200 asteessa noin 7-9 min., niin että juusto pehmenee ja leivän reunat tulevat kullanruskeiksi

Nauti lämpöisenä salaatin kera.


Lämmin vuohenjuusto paahtis käy vaikka ruokahalun herättävänä alkupalana uuden vuoden aattona :-)

p.s. Printtasin kivat uuden vuoden aaton koristeet, jotka aion liimata hammastikkuihin - hammastikut voi tökkäistä vaikka sämpylöihin, sushi-rullaan, hedelmiin taikka oliiveihin - mitä nyt onkaan tarjolla - ne ovat tuovat kivan piristeen vuodenvaihteeseen! Voit printata nämä koristeet täältä.




Kuva Paper and Pigtails

lauantai 29. joulukuuta 2012

Talvimaisemia joulumaasta


Nämä maisemat ovat Savon sydämestä vanhempieni luota,
jossa vietimme joulua.




Pakkanen paukkui - 20 asteessa,
mutta lämpöisesti pukeutuneena tarkeni olla ulkosalla.










Olisikohan jänis juossut yön aikana pihan halki?










Ulkosaunan ikkunassa pakkasen piirtämät kauniit kuviot.











Lumi narskui jalkojen ja pulkan alla ...




... ja pakkanen huurrutti sekä hiukset että silmäripset!







Linnut kävivät ahkerasti syömässä siemeniä.

















Iltapäivällä aurinko alkoi laskemaan jo kolmen maissa.







Hiihdimme pienen lenkin 
auringon värjätessä lumen vaaleanpunertavaksi.




Âidin tekemä lumilyhty valaisi rappusia.




Huurretta ulkoeteisen ikkunassa.



perjantai 21. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua!




"Taas kosketti ruutua ikkunan
tutun jouluenkelin siipi.

Taas äänetön henkäys taivahan
läpi seinän sisälle hiipi.

Se on vanha ihme ja kuitenkin
se on uusi vuodesta vuoteen,

ja se tuo niin rakkaana mielihin
taas tallin ja seimivuoteen."

... Rauhaisaa ja hyvää joulua toivotellen,

Nina

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Jaettu ilo on paras ilo ...




... Siksi ajattelinkin jaakaa tässä pieniä iloja tältä viikolta:

Asumme kerrostalossa, ja tunnemme aika hyvin kaikki rappukäytävässä asuvat naapurit. 
Silloin tällöin tuomme toisillemme maistiaisia leipoessa - alakerran emännän sitruunacremillä 
täytetyt letut ovat sanomattoman hyviä! 

Tänään saimme joulutervehdyksen yläkerran naapurilta. Hän oli kokeillut uutta piparireseptiä, jossa oli sitruunaa ja pistaasi-pähkinöitä ... oikein maukas yhdistelmä! Ihastuin myös pipareiden mukana tulleeseen pirtsakkaan "Perfect Christmas"-korttiin.















Salainen tonttu-ystävä oli jättänyt eilen konttorini pöydälle yllätyksen - kotileivottuja piparkakkuja sekä Odensen Nougat-suklaata. Kortissa lukee että salainen tonttu-ystäväni on Odensesta kotoisin ... harmaat aivosoluni yrittävät scannata kuka mahtaisi puhua sillä murteella, taikka olla sieltäpäin kotoisin. Vain yksi henkilö on epäilyn alla - joulun jälkeen saan nähdä, arvasinko oikein?!

Omalle tonttuystävälleni laitoin lasipurkkiin leipomiani pikkuleipiä, ja kirjoitin mukaan valmistusohjeen. Hän sai myös marsipaani-suklaata, ja herttaisen kankaisen tontun. Tonttuystäväni tykkää siitä keraamisesta sydän-riipuksesta, jonka löysin joulumarkkinoilta hänelle - hän on pitänyt sitä kaulassa nyt joulukuussa :)



Vierailin tänään kolmasluokkalaisten historiantunnilla.
He olivat koristelleet ruokailu-aulassa olevan joulukuusen
luovasti sanomalehdistä ja paperisuikaleista tehdyillä köynnöksillä.
Tosi hyvä idea!


Ilahduin siitä että uusiokäyttö ja kierrätys on tullut kouluun viime vuosina
sekä teemana että myös arjen keskellä näkyen.


Kuusi oli koristeltu aivan kokonaan itse tehdyillä koristeilla
- kuusen latvassa oli pahvista taiteltu yksinkertainen enkeli,
jolla oli käpy päänä ja pieni paparikruunu.
Kaunista ja koskettavaa.



Mukana oli muutama punottu joulusydän
- tuli ihan mieleen lapsuuden joulut,
kun taittelimme sydämiä yhdessä!




Köynnösten ja oksien välistä pilkotti jotain pehmoista
- nallekarhu oli laitettu kuusenrunkoa vasten istumaan!
Nalle näytti niin rennolta - aivan kuin olisi ollut torkkuja ottamassa.
Ajattelin  että niinhän se pitääkin:
Joulu tulee ilman stressiä ja kiireitä, vähemmälläkin puuhastelulla.




Ehkä projisoin torkkuvaan nalleen omaa mielentilaani ja hieman rentoa asennetta - Tänä vuonna en ole leiponut pipareita enkä torttuja, eikä ole tullut lähetettyä kuin 5 joulukorttia. Pipareita ollaan ostettu pari kertaa kaupasta, ja muuta kivaa ollaan leivottu.

No, tämmöisiä pieniä iloja on tupsahdellut päiviini. Olen näpsäytellyt puhelimen kameralla kuvia, jotka muokkasin Snapseed-appsillä hieman antiikkisiksi postitoimistossa jonottaessa ... se olikin mukavata puhdetta, puolisentuntia hurahti nopsaan.


Muistetaan nallekarhun rento ote - nautitaan käsilläolevasta hetkestä 
ja pidetään paussia kun siltä tuntuu!

maanantai 17. joulukuuta 2012

Helpot, mureat ja mehevät Annen suklaapikkuleivät {Cookies}


Kuuma tsai-tee sekä suklaa tuoksui opettajainhuoneessa viime perjantaina - keittiönemäntä Anne hemmotteli meitä herkuilla! Annen suklaapikkuleivät olivat rapoisia pinnalta sekä herkullisen meheviä sisältä - mmm! Hän kertoi että pikkuleivät ovat hyvin helppotekoiset ja antoi heti samalla ohjeen eteenpäin (pian voimmekin julkaista "Koulun kootut reseptit"-kirjan monista herkullisista ohjeista :)

Leivoin nyt viikonloppuna tupla-annoksen näitä Annen suklaapikkuleipiä. Tein niistä aika suuria (taikinapallerot muotoilin noin limetin kokoisiksi), ja lopputuloksena oli 24 reilunkokoista ja mehevätä  suklaapikkuleipää a lá Cookie ( ts. amerikkalaisten nimitys jätti-suklaahippu-keksille).


Mureat ja mehevät suklaapikkuleivät

Valmistusaineet (12 suurta pikkuleipää)

75 g pehmeää voita / margariinia
1  1/4 dl sokeria
3/4 dl fariinisokeria (intiaanisokeria, muscovadosokeria)
1 kananmuna
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
½ tl ruokasoodaa
½ tl suolaa
100 g hakattua suklaata (ei kovin hienoksi hakattua, semmoisia reilunkokoisia paloja)

Valmistusohje

- Sekoita huoneenlämpöinen voi / margariini ja sokeri keskenään (käytin sähkövatkainta).
- Lisää fariinisokeri ja kananmuna, vatkaa.
- Sekoita suola, ruokasooda ja vaniljasokeri vehnäjauhoihin, ja lisää seos taikinaan.  Taikina on aika kiinteää ja murenevaa.
- Ota kukkurallinen ruokalusikallinen taikinaa ja muovaa / puristele siitä käsillä noin limetin kokoisia palleroita.
- Jätä 7-8 cm tilaa palleroiden välille pellillä (laitoin n. 7 - 8 palleroa / pelti).
- Paista kullanruskeaksi (n. 7-9 min). 175 asteessa (160 astetta kiertoilmauunissa).
- Jäähdytä pellillä tai ritilällä.

Annen suklaapikkuleivät maistuvat herkulliselle sekä lämpöisinä että jäähtyneinä - 
ne säilyvät rapeina ja mehukkaina ilmatiiviissä rasiassa.
 
 

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Käsitöitä pakettiin


Kun lapset olivat pieniä, tuli ommeltua heille sekä vaatteita ja kaikkea kivaa pientä ... nyt otan harvemmin ompelukoneen esille.

Joulun alla - ja etenkin kun sukuun on tullut nyt pieniä palleroisia - onkin ollut kiva ommella kaikenlaista. Koska pienet eivat lue blogiani, tohdin laittaa kuvia tänne jo ennen joulua :)


Tämä riisipussi on 12 v. vanha - se ilmestyy esiin milloin mistäkin! Kun pojat oppivat kävelemään, ompelin heille eräänä jouluna kahvallisia riisipusseja - ne olivat suuressa käytössä sinä jouluna ja keväänä.

Kun vanha riisipussi taasen löytyi jostain kätköistä, inspiroiduin ompelemaan muutaman tavallisen sekä kahvallisen riisipussin suvun kohta 1-v:lle pienokaisille.


Pussien sisällä on puuvillakankainen pussi, joka on noin vajaat puoliksi täytetty riisillä.



Koulutytölle ompelin käännettävän laukun - sen voi kääntää mielialan mukaan joko kukkaisen vaaleanpunaiseksi taikka koiralaukuksi. Taskuksi ompelin vanhojen farkkujen takataskun.




Pian eskariin menevälle tyttöselle tein kanssa käännettävän laukun. Omperin kala-nauhan piristämään laukunreunaa. Laukun sisälle aion laittaa värikynät, paperia ja muuta mukavaa.




3-v:lle pikkumiekelle tein vihreä - koira - käännettävän laukun - siinä on leveät kantohihnat, jotta hän paremmin jaksaa kantaa kaikki pikkuautot!




Tuplalangalla ja suurilla puikoilla saa nopsasti kivaa aikaan - vielä ehtii jouluksikin! Tämä kaulahuivi on neulottu 10 mm puikoilla. Loin 16 silmukkaa, neuloin enimmäisen ja viimeisen silmukan oikein, ja välissä olevat silmukat 2 oikein, 2 nurin.



Pörröinen putkihuivi on päättelyä vaille valmis. Se on neulottu 8 mm pyöröpuikoilla kahdesta erivärisestä mohair-langasta.

Kankaat oli minulla jo etukäteen - hankin vain pilkulliset koristenauhat kahvoiksi hieman ilmettä antamaan. Kankaita on vielä kasakaupalla, myös kellarissa ... tulisi järjestääkin semmoinen ompelu-iltapäivä vaikka muutaman kerran vuodessa, kutsua vaikka pari ystävää koneineen - silloin tulisi varmaan ommeltua enemmänkin :) Käyttöä olisi tukevalla kirjastokassille ...