perjantai 9. huhtikuuta 2010

Nyhavnin kanaalibussissa




Kongens Nytorvin kupeessa ovat jo jäätelökauppiaat ja Hot Dog-kojut, ja "Jätskihän maistuu joka säällä...", jotta siinä ensimmäinen pysähdys.

Siitä oli jo pari vuotta sitten kun vanhemmat olivat kesä-aikaan käymässä, joten Nyhavninssa ja kaupungilla oli jo uusiakin juttuja katsottavana. Muutama asunto-laiva nähtiin, ja kanaalialueelle myös tullut "Laiva-hotelli" - tai Bed& Breakfast tyyppinen majoitus.


Päätimme ajella avonaisten turistilaivojen sijaan kanaalibussilla, joknka pysäkki oli Nyhavnin päässä - sieltä näkyi teatterirakennuskin.Vaikka oli luvattu aurinkoa, tuli pilviä pian, ja hieman sadettakin ripaisi ... jotta kahvilan asiakkaat kietoutuivat fleece-peittoihin - ja me kiiruhdettiin kohti vesibussia.


Reitti kulki kahteen suuntaan - merenneidolle ja keskustaa kohti. Koska merenneito oli matkalla kohti maailmannäyttelyä, päätimme ajella Mustan Timantin ohi kohti kaupunkia - isä oli luvannut pojille Mäkkäri-keikan Casperin alkuvuoden synttäreiden kunniaksi.


Vesibussissa oli mukava matkustaa - vesikuuro loppui kuin tilauksesta kun oli meidän vuoro astua maihin.

Pikaruoka maistui, kun tultiin perille. Käveltiin sen pallerokivikatuisen kanaalialueen läpi, ohi Ulko-, opetus, ja kirkkoministeriön rakennusten, sekä Eduskuntatalon hevostallien ohi, ja ihailtiin vanhan Pörssirakennuksen 3-häntäistä lohikäärmekattokoristusta ... vanhojen rakennusten tarinat ja historia on mukava kertoa edelleen - pojatkin jo pian osaa toimia matkaoppaina.


Ja mäkkärissä voitiin kertoa, että "kun äiti oli 12-vuotta, avasi eka McD helsingissä" - ja luokkaretkien kohokohta oli McD'ssä käynti ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

On mukava kun kirjoitit kommentin / ajatuksen :-)