tiistai 30. maaliskuuta 2010

Hyvää Pääsiäistä!



Odotellessa aika on pitkä - ja touhutti niin kovasti että pääsin siivota kirjahyllyn alakaapin ... ja sieltä löytyi pääsiäikoristeet, jotka ompelin noin kolmisen vuotta sitten! Jotta sepäs olikin ihana ylläri - ja somistaa kivasti keittiötä ja tupaa.

Pojat ovat jo oman huoneensa siivonneet, ja kovasti harjoittelevat Savon kieltä ;)

Ollaan jo varaslähtö otettu ja syötiin muutama suklaamunakin ... vielä tunti ennen kuin haetaan vanhemmat kentältä. Nyt on ulkona pimeää, mutta hämärässä vielä lintujen sirkistys kuuluu.

Aamulla menin töihin aikaisin, pyorä -juna kombinaatiolla. Aurinko oli nousemassa, ja linnut piti konserttia ... viileä aamunilma virkisti, ja valkoiset Vintegæk-kukat peittivät tienpintareen ja radanvarret.

Tähän lupoksi Maila Talvion runo Kevään ihmeestä:

"Musta murhe oli saartanut meidät, syvä oli pimeys ja jäätä kylmyys sydämissämme.
Ja nyt julistavat lukemattomat äänet ympärillämme valtavaa muutosta
- emmekö avautuisi sitä vastaanottamaan."

Oikein hyvää ja siunattua pääsiäistä toivitellen!

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Pelejä ja ruoka-teeman tuumailuja


Pojilla alkoi pääsiäisloma :) Shakki ja muut pelit kovassa käytössä ... kun ulkona sataa vettä niin sisällä puuhastellaan... aika on pitkä - odotellaan mummon ja papan saapumista: Vielä kaksi kokonaista päivää heidän tuloon!

Kokki-kirjoja ollaan selailtu, poikien kokkausinto jatkuu. Siihen sopivana oli tv:ssä teema-ilta ruoanlaitosta ja ruokavaliosta.

Olen pitänyt joskus poikia hieman nirsoina kun eivät tuota vihannespuolta oikein laaja-alaisemmin hehkuta - punajuuri ja kesäkurpitsa kun ei millään maistu. Dokumentti-ohjelman jälkeen olin aika iloinen että pojat syö normaalia ruokaa:

- Ohjelmassa oleva 12-v. brittiläinen tyttö syö ainoastaan perunalastuja, suklaata sekä riisimuroja - aamu, päivä ja iltaruoaksi!
- Kolmivuotias brittiläinen poika syö vain vauvojen äidinmaidonkorviketta - tuttipullosta!
- Toinen 3 v:s poika syö vain jogurttia - vanhemmat joka aterialla viihdyttävät poikaa "lentokone"-lusikkaleileillä, ja latovat yhtä sun toista tarjottavaa poika-ressun eteen - vähemmästäkin stressaantuu ja ruokahalu katoaa.

Perheet saivat apua terapeutilta, joka lähestyi neutraalisti perheitä - tarkkaili ja analysoi videon avulla ruokailutilanteita. Hiljalleen tapahtui muutos positiiviseen suuntaan. Ruokailutilanteen pyrittiin muuttamaan rauhallisiksi hetkiksi, joissa ruoka oli 2. sijalla, mutta mukava yhdessäolo ja rauhaisa keskustelu ja ateriointi eka sijalla. Sen jälkeen pystyi uskaltautumaan kokeilee uusia makuja ja ruoankoostumuksia. 12-v. tyttö uskaltautui maistamaan paahtoleipää, ja kolmevuotias poika söi muutakin kuin jogurttia kotonaan. Toinen 3-v. poika aloitti päivähoidon, jossa söi normaaliruokaa muiden lasten kanssa.

Jamie Oliverin "Food Ministry" / Ruokaministeriö ohjelma oli teemaan sopiva. Monet aikuiset englannissa eivät osaa laittaa kotiruokaa, heidän ruokavalionsa koostuu pakaste- ja einesaterioista. Ko. ruokavalio aiheuttaa ylipainoa ja sairauksia, etenkin lapsille.
Jamie opetti siten maukkaan kotiruoan laittoa tavan kansalle, joiden tehtävä oli opettaa kollegoitaan työpaikoilla - tavoitteena oli saada yritysten johto motivoitumaan, että kanttiinin mikroaaltouunit voitaisiin vaihtaa konnon lieteen ja uuniin, jossa voisi tehdä ravitsevaa ruokaa einesaterioiden sijaan.
Erään yrityksen kanttiiniruokalan henkilöstö ei osannut tehdä munakasta! Se kertoo aika paljon - he ovat niin tottuneet eineskulttuuriin!

Toivottavasti valistus-projekti kantaa hedelmää, ja useampi uskaltautuu hankkimaan kattilan ja pannun omaan keittiöön - ja aloittaa kokkaamaan itselleen ja perheelleen tavallista ravitsevaa ja hyvänmakuista kotiruokaa... ruoanlaitto on hauskaa ja se palkitsee heti - vaivan palkkana täyteläinen vatsa.

torstai 25. maaliskuuta 2010

Tin Tin - viehätys




Esikoisemme on innostunut Tin tinistä: Filmit, sarjakuvat ja plakaatit. DVD:n lisäksi hän kerää sarjakuvia, ja toivoo pääsevänsä Belgiaan Hergen (Tintinin kirjoittajan) museoon. Kiva kun on pojalla keräily-innostus - lupasin lauantaina mennä "Faaraos cigar" (Faaraon sikari) liikkeeseen, jossa on sarjakuvia - satoja sellaisia, ja liittyvää rekvisiittaa.

Ja Belgian reissu olisi ihana - mennä muistojen maahan, jossa Flemmingin kanssa tavattiin, ja jossa myös ystäviä asuu, sekä myös vierailla CTS:ssä - "pots & pans" keittiö, kirjasto ja kappeli - "Oi niitä aikoja!" Ja pojat saisi nähdä myös kaikki kivat ja merkitykselliset paikat - ja ajaa Ratikalla Gare du Midiin ja sieltä metrolla Grand Placelle ym. Ehkä ensi keväänä?!

Sanomalehti sulo-Suomesta suomenkielellä



"Onni on saada oikeaa postia" - aivan fyysinen kirje, jossa on kaunis postimerkki kuoressa, jonka voi avata ja sulkea ;) Mukava myös kirjoittaa silloin tällöin paperisia kortteja ja kirjeitä...vaikka sähköposti on helppo ja nopea, on hyvä että vielä tavan posti kulkee.

Sain lehtileikkeen Hesarista, on luksusta saada suomenkielistä luettavaa. Tulisi minun tutkia Suomen konsulaatin varastot - sinne varmaan tulee sekä sanoma- että aikakausilehtiä. Se passikin tulisi uudistaa, jotta sillä reissulla sitten myös kyselen suomenkielisestä kirjastosta enemmän.

Lehtileikkeen kirjoittaja on tuttavapiirin tytär - joten oli aivan erityinen mielenkiinto lukea artikkelia, joka on mielenkiintoisesti ja mukavasti pohdiskeleva - oman kronologian ja historiikin myötä tutkiskellen omaa suhdetta "elämantapaoppaisiin", trendeihin, ja omaan itseen - kevyestä perspektiivistä.

Olen mietiskellyt myös täkäläisen sanomalehden tilausta - viikonloppuisin... netistä lukiessa tulee uutiset "hutaisten" lukaistua - on iltoja jolloin ei telkusta viitsi uutisia katsoa kun tuntuu että se visuaalinen informaatio-putki ja nopea tahti stressaa - silloin olisi kiva avata rauhassa sanomalehti, valikoiden syventyä joihinkin aiheisiin, höyryävän teekupin ääressä.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Päivitus Reden Internationalista


Eilen oli teemapäivä Reden Internationalissa, aiheena Trafficking (Ihmiskauppa) ja 10 myyttiä prostituutiosta. Oli mukava tavata vapaaehtoisia ja kuulla hieman kiriisikeskuksen uutisia.

Hyvä uutinen on se, että eräs afrikkalaisista naisista on saanut oleskeluluvan Tanskaan. Hän on aloittanut kielen opiskelun, ja asuu nyt vakituisesti kriisikeskuksen "Exit"-kerroksessa. Nyt on kaiken kaikkiaan kolme naista, jotka ovat saaneet asumisluvan ja opiskelevat kieltä - tavoitteena löytää työ, ja hiljalleen rakentaa sosiaalinen verkosto.

Ulkoisen kriisin, kulttuurieron ja kaiken muun lisäksi aiheuttaa prostituutio psyykkisiä haasteita. Naisilla on vaikeaa rakentaa luottamuksellisia ihmissuhteita (ystävyys & parisuhde, sekä lapsi-äiti-suhde), saada normaali seksuaalisuus ja intimiteetti. Eheytymisprosessi on elämänpituinen, ja onneksi on siihen apua saatavissa.

Kirjoittelen blogiin "10 myyttiä prostituutiosta", yksi myytti kerrallaan, tässä kevään kuluessa. Oli haastavaa kuulla "raakaa tietoa" tilastojen ja tutkimusten, sekä henkilökohtaisten kertomuksien välityksellä - hieman sulattaen sitä voi välittää etteenpäin pieninä annoksina.

Uusi iltatee suosikki



Viime viikonloppuna hankin kolme erilaista teetä, jotka kaikki on hyvänmakuisia - olen juonut kahvia vähemmän - kotosalla aamukahvin lisäksi onkin ollut teepainotteista. Vatsa rauhoittunut myös - liekö Molkosanin vaikutusta enemmän?

Harmonize-tee on yllätyksekseni se kaikkein maukkain - vaikka siinä ei ole oikeaa teetä (mustaa, vihreää tai valkoista) ollenkaan! Äidin yrttiteesekoitusta ja Universal-yrttiteetä lukuunottamatta olen karttanut yrttiteet kaukaa, mutta nyt löytyi miellyttävä poikkeus.

Tämä tee voittaa jopa tsain ja suklaa-teen, se kruunaa illan teehetken. Ei tarvitse hedelmää taikka keksiä kaveriksi, koska tee on itsessään sopivan makea ja hyvänmakuinen. Ja mikä parasta, ei sisällä kofeiinia, joten passaa mainiosti myöhäiseenkin iltaan.

Tee sisältää vaniljaa, aspargesin juurta (=shavatari), kamomillaa, hibiskusta, ruusua ja lakritsanjuurta - ja kaikki vielä luomua - luksusta arkipäivään ;)

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Yrttien voimalla eteenpäin



Vielä kurkkua kivistää, mutta muuten on jo olo parempi.

Perjantai iltapäivänä kävin töiden jälkeen ystäväni luona, joka on rentoutuspedagogi. Hän sekä rentoutti sekä hieman hieroi hartioita ja selkää, sekä venytti kivasti käsiä ja niskaa. Se oli todella upea tapa aloittaa viikon loppu (olin jo tilannut ajan hänen luokseen kuukausi sitten, joten sattui hyvään jamaan ;)

Lauantaina osallistuin eka kerran kuntokeskuksen ryhmä-tuntiin, "Vatsa, takalistot ja reidet" - Vaikka nimi on karmivan rankka, jaksoin läpi koko tunnin! Oli tavan jumppaa steppi-juttuineen, sekä voimatanko niskassa, punttia välillä, myös elastinen kuminauha ja hyppynaru! Myös parin kanssa työskentelyä - semmoisen painolevyn vaihtoa vatsalihasharjoitusten välillä - jotta tuli koko kroppa treenattua. Pääsin ylös sängystä tänään ... se hieman pelotti. No, tervettä kipua tuntuu joka askeleella ;)

Uimahallissa venyyntyi lihakset, otettiin hissukseen ystävän kanssa tänään. Sauna pehmitti kanssa sekä ruumiin että ajatukset.

Sielu sai myös rauhaa iltapäïvän Jumiksessa, tosi kiva ja "down to earth" - puhe tänään, käsitteli ihmisten odotuksia ja pelkoja arjessa, ja kuinka usein voi asettaa liian korkeita vaatimuksia itselleen ja kanssaihmisilleen - kun voisi myös levätä itsessään sellaisena kuin on luoduksi tullut.

Lauantaina käväisin terveyskaupassa, ostin Molkosan-uutetta vatsaa rauhoittamaan. Kahvia tulee lipitettyä niin hurjasti, että ostin myös hyvää vihreää Tsai-teetä sekä myös suklaa-teetä, jospa se olisi sopiva vaihtoehto iltapäivän x:lle kahvikupille. Ja mukaan tuli myös vanhan kunnon yrttikurkkupastillit... ne sulaa hyvin soraisen kurkun suussa.

Mies kokkaillut ihanan Flæskesteg-paistin punakaalineen - viikonloppu ei ihan vielä ole ohi ;)

torstai 11. maaliskuuta 2010

Vielä yksi päivä viikonloppuun




Juhuu - vielä kun huomisen herätyksen jaksaa, niin sitten on kaksi aamua ilman kellonpirinää!!! Tää viikko tuntunut pitkälle - Mies ollut töissä ekat kolme iltaa, eilen palelsi ja nukuin illalla 18-21, ja taas 22-06... aamulla olo olikin jo parempi, eikä paleltanut - vaan kurkku oli karkeaa. Jotta tänään olen töissä teetä lipitellyt, esikoisella kanssa ääni tullut käheäksi. Juniori oli viime viikon flunssassa, jotta hänen korvat vielä ovat ummessa ja ressuparka ei oikein kuule kunnolla - Isäntä täysivointisena on kokkaillut ja tuonut teetä ja hunajaa :)

Jotta puoliteholla mennään etteenpäin. Nyt illalla tuli alakerran tuttavat käymään, ja kokkailtiin yhdessä: Eiliset riisit paistettiin risotoksi jauhelihan kera, ja läheisestä Kananpoika-paikasta käväisin ostamassa tuoreen salaattisekoituksen valkosipulikastikkeen kera - hyvälle maistui ja kaikki tuli täyteläisiksi.

Ihanaa - nyt saa käydä nukkumaan! Peiton alle lämpimään unten maille: Zzzzzzzz...

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Villalangasta virkaten




Lauantaina pääsin eka kertaa mukaan "Lankafanaatikkojen kahviklubiin". Aikaisimpina kertoina ollut kaikenlaista muuta menoa, jotta oli tosi mukava viettää luovaa lauantaita!

Aloitin semmoisen laukun virkkausta, uskalsin ryhtyä vaativampaan haasteeseen koska oli apu lähellä - lähinnä tulkitsemaan ohjeen lyhennöksiä (lm=luftmaske; fm=fastmaske jne.) Osaan neulonnan lyhennykset, mutta virkkaus-ohjeiden tulkinta on aivan uutta.

Virkkaan tuplalangoista, joista toinen on lila mohair ja toinen monivärinen (lila, sammaleenvihreä ja okrankeltainen), jotta jännä seurata millainen laukusta tulee. Tavoitteenani on virkata laukun etu-ja takakappaleet seuraavaan tapaamiseen, ja siellä sitten saan apua osien liittämiseen. Ajattelin etsiä myös tukevahkon vuorikankaan joka tukee laukun muotoa - ja joka voisi olla samoja sävyjä sisältävä kuin langatkin.

Me aloiteltiin kahden maissa, kahviteltiin, virkattiin / neulottiin ja turistiin. Minä toin kakun, toinen leivät, kolmas juustot, neljäs teki keiton ja viides oli emäntänä ;) Söimme Portobello-sienikeittoa hyvän leivän ja juustojen kera kuuden maissa, kutoen hieman vielä ennen iltateetä ja jäähyväisiä.

Oli tosi kiva ja virkistävä lauantai!